Várkert bazár

Budapest on mielestäni merkillinen paikka siksi, että vaikka kaupungin yli on kävelty idästä, lännestä ja etelästä, se on aina noussut jaloilleen. Menneisyytensä huomioon ottaen kaupunki on nykyisellään jopa hämmästyttävän siisti ja puleerattu. Samalla täällä on kuitenkin kohteita ja alueita, joiden viehätys on melankolisempaa, joissa menneisyys on todella menneisyyttä. Toisin sanoen: raunioromantiikkaa.

Yksi tällaisista kohteista on ylläolevassa kuvassa menneiden aikojen loistossaan näyttäytyvä Várkert bazár, joka sijaitsee Budan puolella Tonavan ja linnavuoren välissä. Várkert bazárin suunnitteli Budapestin ehkä kuuluisin arkkitehti Miklós Ybl (hänen käsialaansa ovat muun muassa oopperatalo sekä suuri osa Szent Istvánin basilikaa), ja se rakennettiin vuosina 1875–1883. Basaarin tarkoituksena oli yhdistää linnavuori ja joenranta toisiinsa.

Portaikkoa nykyisessä tilassaan.

Alunperin basaari suunniteltiin kaupalliseksi tilaksi, ja siellä oli pieniä liikkeitä ja kioskeja sekä myös asuintaloja. 1880-luvulla siellä toimi naisten työpajoja sekä historiallisten muotokuvien galleria, ja 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa rakennukset myös tarjosivat tilat naisten taidekoululle.

Mitäköhän leijona tuumaa tämänhetkisistä olosuhteistaan?

Ilmeisesti basaarin rakenteiden kanssa oli ongelmia jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja sen kunto alkoi heikentyä, ja lisäksi se vahingoittui pahoin toisessa maailmansodassa. Joidenkin lähteiden mukaan sen varsinainen kulta-aika kuitenkin koitti tämän jälkeen. 1960–1980-luvuilla sitä nimitettiin "Ifiparkiksi", ja se toimi tapahtumakeskuksena nuorille. Siellä järjestettiin konsertteja, ja myytiin halpaa olutta, mutta vielä 60-luvulla pukukoodi oli tiukka: miehillä piti olla solmio ja lyhyt tukka, naisilla hame. Basaarin viimeinen, traaginen niitti tuli vuonna 1984. Nuori nainen kuoli ja moni loukkaantui konsertin aikana osan seinää romahdettua heidän päällensä, minkä seurauksena alue suljettiin. Tämän jälkeen basaari on rapistunut rapistumistaan, ja muun muassa UNESCO on listannut sen sadan uhanalaisimman kulttuurimonumentin joukkoon.

Nyt basaarilla on kuitenkin taas toivoa. Sen alue on muodostunut rakennustyömaaksi, ja sitä luvataan uudelleen avattavaksi vuonna 2014. Siitä tavoitellaan kulttuurikeskusta, jossa on ravintoloita, kahviloita, putiikkeja ja myös toimistoja. Valitettavasti taidan itse ehtiä täältä pois juuri ennen avaamista, mutta onpahan taas yksi hyvä syy tulla takaisin!

Patsaat ruususen unessaan

Lisää basaarin korjaussuunnitelmista samoin kuin mainioita (tulevaisuuden)kuvia voi käydä katsomassa täältä. Lisää raunioromantiikkaa basaarin sisältä puolestaan tarjoilee tämä galleria.

Käynnistelyä

Olen muuten tosi hyvä perustamaan blogeja. Tämä on ainakin viides, ja tähän saakka ainoa, jota pidin pitkään, oli pienelle lukijamäärälle avoin LiveJournal-tilini. Sen sisältö koostui pääasiassa YouTube-linkeistä, erilaisista hehkutuksista ja henkilökohtaisesta avautumisesta. Haluaisin kuitenkin ajatella, että etenkään jälkimmäiselle kategorialle ei enää olisi tarvetta ihan niin paljon kuin vuosikausia sitten ja että pystyisin pitämään blogia muistakin asioista. Katsotaan. (Voi silti olla, että satunnaiset videot ovat tarpeen, koska ne nyt vaan ovat kivoja.)

No mutta. Koska reilu viikko suorastaan humahti ohitse, niin tässä muutamia satunnaisia huomioita elosta Budapestissa:

• Asun mummolassa. Budapest ei suinkaan ole mummola, mutta asuntoni on. Näkisitte nämä huonekalut! Samalla poikaystävän ei-niin-tosissaan esittämä ehdotus Tampereen-kämppäni myynnistä ja tämän ostamisesta on ajatuksen tasolla kutkuttava. Mikä ihana avaruus, korkeat huoneet ja just sopivan kulahtanut parketti! Tämä olisi melkein unelma ilman koristesorsia (kaikki Sinkkuelämää-sarjaa katsoneet tietävät millaisista on kyse. Oh Bunny!), nahkasohvia, jättimäistä kasettisoitinta, pitsisiä valoverhoja, uusbarokkihyllyjä ja korituolien pehmusteisiin pinttynyttä tupakanhajua.
• Edelliseen liittyen: naapuriparvekkeelta toisinaan leijaileva tuore tupakan haju voittaa pinttyneen.
• Unkarilaiset ovat kivoja. Samoin Unkarissa asuvat suomalaiset. Ja saksalaiset ja uusiseelantilaiset ja slovakialaiset ja mitä näitä nyt on. Olen tähän mennessä saanut joka paikassa osakseni hirmu ystävällistä kohtelua, ja asiakaspalvelutilanteissa ainoat jurottajat ovat olleet supermarkettien kassoilla. Eivät nekään sentään ihan Rooman tasolle pääse.
• Täällä tehdään tosi hyvää viiniä, ja sitä myyvät todella tietävät, mitä ovat tekemässä. Etenkin kaltaiselleni erikoisten valkkareiden metsästäjälle tämä on ollut taivas. Vielä ei ole Mosel-joen laaksojen Rieslingin voittanutta, mutta aika hyviin suorituksiin on täälläkin päästy. Rypäleellä on mainio nimikin: Furmint.
• Täällä tehdään myös tosi hyviä leivonnaisia ja kahvia. Että onneksi tuli pakattua lenkkarit mukaan.
• En tiedä olenko ikinä kokenut niin outoa säätä toukokuussa kuin viimeisten parin viikon aikana. Hiostavan helteen, kaatosateen, ukkosmyrskyjen ja "kuin Suomen kesä parhaillaan" -sään vaihtelu on ollut varsin hauskaa.
• Täältä on hämmästyttävän vaikea löytää kunnollisia (= nahkaisia ja järkevän hintaisia) kenkiä, samoin kuin pyyhkeitä tai mitään muitakaan taloustarvikkeita. Olen kysynyt neuvoa ties kuinka monelta, ja ainoa ohje on ollut mennä Ikeaan. Tuonne paikalliskulttuurin mekkaan siis käypi tieni huomenna, sillä mitä ilmeisimmin vuokraemäntäni ja minun käsitykset siitä, mitä "kaikki tarvittava" tarkoittaa, ei ole ihan sama. (Eikä muuten ole kevätsiivouksenkaan käsite, he halusivat siihen kolme päivää ja ensi töikseni hinkkasin ruokaa irti hellasta.)

 

Ja viimeisimpänä: (melkein) joen rannassa on aika mukava asua. 

(Seuraavaksi vähän parempia kuvia, lupaan!)

Jaa että mitä

Jos tässä parin viikon aikana on johonkin kysymykseen saanut vastata, se on ollut mitä ja miksi. Omasta mielestänihän siinä, että joku päättää lähteä Budapestiin jos vain riittävän hyvä tekosyy löytyy, ei ole mitään kummallista. Ymmärrän silti, että toki aavistuksen epätavallinen ammatinvalintani (tosin olen huono arvioija, koska tunnen kaltaisiani sangen runsaasti) ja kaupunki, joka ei tässä mielessä näyttäydy itsestäänselvänä, herättää kysymyksiä. Ja tietty "What are you doing here?" on aika hyvä keskustelunavaus etenkin muita ulkkareita tavatessa.

No. Vaikka suurin osa tämän lukijoista – tai oikeastaan veikkaan että kaikki – tuntevat minut ihan IRL, ei sitä koskaan tiedä, vaikka blogini saavuttaisi jättimäisen suosion. Haha. Eli ennen kuin päästään tutustumaan Budapestiin tarkemmin, erittäin lyhyt selostus aiheesta mitä ja miksi. 

Pari kuukautta sitten kävi niin hassusti, että sain väitöskirjani valmiiksi ja jopa siihen pisteeseen saakka, että se sangen seremoniallisesti hyväksyttiin. Tätä uskalsin kuitenkin odottaa jo joskus viime syksynä, jolloin mieleen juolahti, että väittelemisen jälkeen tarttis varmaan tehdä jotain. Silmiini osui tuolloin Suomen Akatemian hakujulistus, jossa jaettiin apurahoja tutkimustyöhön Unkarissa. Olen tykännyt Budapestista hirmuisesti siitä saakka kun vierailin täällä ensimmäistä kertaa, mikä sai kyseisen rahan hakemisen tuntumaan varsin kutkuttavalta. Toisekseen – ja tämä on se ammatillinen syy – täällä on Central European University eli CEU ja sen Keskiajan tutkimuksen laitos. CEU on vuonna 1991 perustettu yliopisto, jonka rahoituksesta jättimäinen osuus on tullut George Sorokselta. Keskiajan tutkimuksen laitos puolestaan on erittäin arvostettu. Kun nyt vielä sattui niin, että vastaväittäjäkseni päätyi eräs kyseisen laitoksen professoreista ja hän osoittautui varsin halukkaaksi ottamaan minut tänne, oli hakeminen helppo perustella. Kun rahan sitten sain, se oli paitsi paras, myös ainoa vaihtoehto jatkotutkimuksen käynnistämiselle. Niinpä pakkasin tavarani ja hyppäsin aina niin elähdyttävän airBalticin lentokoneeseen.

Työskentelyolosuhteet ovat toisinaan aika jees.

Töiden puolesta alku on ollut käynnistelyä; olen ehtinyt hylätä yhden tutkimusaiheen ja toisen kanssa arvon suuntaan ja toiseen. Sen sijaan väitöskirjan muokkaaminen julkaistavaksi kirjaksi on nyt agendalla, mutta ei siitä sen enempää. (Paitsi että kaikki joskus mitään viitoitettua tutkimusta tekevät tietävät, miten hauskaa on muuttaa reippaasti yli tuhat alaviitettä toisenlaiseen muotoon, kuin missä ne ovat tähän asti olleet.)

Nyt pakkaamaan. Olen saanut asua kaksi viikkoa pelastavina enkeleinäni toimineiden suomalaisten vierasasunnossa Budan kukkuloilla, mutta huomenna tie vie takaisin keskustaan. Ensin yksi yö jossain hotellin tapaisessa, ja keskiviikkona pääsen "omaan" asuntooni. Mahtavalla paikalla sijaitseva uusbarokilla sisustettu huoneisto bauhaus-talossa, eihän siellä voi kuin viihtyä!

Ja hiukan keskiaikateemaa: Szent István eli Pyhä Tapani oli 

Unkarin ensimmäinen kuningas vuosina 1000–1038.

In the mist of some sweet afternoon

Yleisön pyynnöstä - ja okei, omasta halustakin - luvassa on huomioita ja tarinoita Budapestista, ehkä muualtakin. Alla oleva video perustelkoon blogin nimen niille, jotka eivät yhteyttä jo keksineet.

Budapest on kaunis, kiiltävä, rähjäinen, hienostunut, vanhanaikainen, moderni, rauhallinen ja meluisa. Jokaisen kulman takana tuntuu olevan salaisuus, toivottavasti löydän edes osan niistä. Tervetuloa mukaan!