19.9.2013

Sivupolkuja Saksassa

Käväisin alkuviikosta työmatkalla workshopissa sangen toisenlaisissa (no okei, Keski-Euroopan mittapuulla toisenlaisissa) maisemissa. Kamera ei mahtunut mukaan eikä kyllä kuvaamiselle paljoa ollut aikaakaan, mutta kuljeskelin kuitenkin pariin otteeseen kaupungilla ottamassa vähän kännykkäräpsäisyjä. Pakko tunnustaa, että ennen kyseistä matkaa olin jossain määrin hermostunut, vaikka tämä olikin toinen kertani kyseisessä kaupungissa. Tulenhan katselemaan näitä maisemia tammikuusta alkaen parin vuoden ajan.

Jos joku ei tiedä, mistä kaupungista on kyse, niin tämän soittoniekan pitäisi se paljastaa.

Kovin einsteinmainen olo ei reissun aikana ollut. Ehkä 97 % workshopista käytiin auf Deutsch, ja kun oma kielitaitoni rajoittuu oluen tilaamiseen ravintolassa sekä lauluharrastuksen myötä opittuihin hienoihin lauseisiin sielusta, rakkaudesta ja kuolemankaipuusta, niin sillä ei varsinaisesti vielä käydä syväluotaavia keskusteluita keskiajan yhteiskunnan näkemyksistä terveydestä, vammaisuudesta, toimintakyvystä tai mielenterveyden rajoista. Toisaalta tapaamani ihmiset olivat kivoja ja luulen, että heidän kanssaan tulee olemaan mukava työskennellä - etenkin jos onnistun oppimaan kieltä edes vähän nykyistä paremmin.



Keskiaikaihminen ei onneksi voi olla nauttimasta näistä näyistä. Eikä se vähemmän urasuuntautunut osa itseäni monista lukuisista teepuodeista, kahviloista, museoista, saksalaisista valkoviineistä tai vaatekaupoista. Ja kengistä. Lukemattomista kengistä. (Onneksi olin liikkeellä käsimatkatavaroin.)

Keskiaikaiset korttelit - tunnetaan myös nimellä Schnoor

Tuomiokirkko ja raitiovaunu – molemmat ovat hyviä olla olemassa.

Toivottavasti oikeitakin hevosia löytyy.



Unkarilaisten lyhtyjen jälkeen vuorossa on siis ehkä saksalaisia lamppuja. Just nyt tuntuu siltä, että se voi olla hyväkin juttu.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Hei, Ryänä lentää tonne halvalla! :)

      Vaikka olisin mäkin ehkä itselleni kade, jos en jännittäisi muuttoa jo nyt. Mikä on kyllä aika järjestöntä ottaen huomioon, että tää Budapest pitää kuitenkin hoitaa alta ensin.

      Poista
  2. Mä muuttaisin tällä sekunnilla jos sais. :) Saksa ja keskiaikailua, yes please! Sen sijaan pohdin täällä, jätänkö haun suosiolla ens vuoteen... Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nääh, hae ihmeessä nyt! Ei se ota jos ei annakaan. Sitä paitsi sulla on hyvä aihe, joten kyllä sillä kannattaa! :)

      Poista