29.9.2013

And there's a weepy old willow – eli vierailulla Dohány-kadun synagogassa

Dohány-kadun synagoga, joka tunnetaan myös nimellä Suuri synagoga, on yksi Budapestin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Se sijaitsee Pestin vanhalla juutalaisaluella VII kaupunginosassa. Synagogaan järjestetään eri kielillä opastettuja kierroksia puolen tunnin välein. En osaa sanoa, onko tilanne samanlainen talvisaikaan, mutta ainakin vielä syyskuussa aivan tavallisena arkipäivänä lippuja sai jonottaa tovin jos toisenkin. Synagogan edestä lähtee myös pidempiä, 2,5 tunnin kierroksia, joiden aikana kävellään juutalaisalueella ja vieraillaan kahdessa muussakin synagogassa. Osallistuimme lyhyemmälle kierrokselle synagogassa ja sen alueella olevalla hautausmaalla / muistopuutarhassa, ja suosittelen samaa muillekin vierailijoille. Kierros ei ollut pitkä, mutta paikasta sai näin huomattavasti enemmän irti.


Synagoga on valmistunut vuonna 1859. Se on Euroopan suurin synagoga ja maailmankin mittapuulla suurimpien joukossa muutaman Lähi-Idässä ja New Yorkissa sijaitsevan synagogan jälkeen. Paikkoja on 2964 ihmiselle. Budapestin juutalaisväestö kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti 1800-luvun aikana, ja valtava kokoontumispaikka seurakunnalle oli siis suorastaan välttämättömyys. Synagoga on rakennustyyliltään uusmaurilainen, ja sen koristeluiden esimerkkinä on ollut muun muassa Alhambra. Oppaamme mukaan juutalaisessa rakennustaiteessa nimenomaan tuon ajan Espanjasta on usein otettu mallia. Tähän yhtenä selityksenä pidetään, että monikulttuurisessa islamilaisessa Espanjassa myös juutalaisten asema oli varsin hyvä.

Budapestin ja Unkarin juutalaiset kuuluvat pääosin neologiseen suuntaukseen. 1800-luvun puolivälissä uskontoa uudistettiin huomattavan paljon, mihin osasyynä oli pyrkimys saada täydet kansalaisoikeudet pitkän sortoajan jälkeen. Tämä saavutettiinkin vuonna 1849, ja vaikkeivät ongelmat kadonneet, oli juutalaisten asema Unkarissa kuitenkin melko hyvä. Neologismi näkyy synagogassa muun muassa siinä, että se muistuttaa arkkitehtuuriltaan varsin paljon kristillisiä kirkkoja. Oppaamme sanoi, että tämä oli aivan tietoista pyrkimystä tehdä juutalaisuudesta helpommin lähestyttävä valtaväestölle. Synagogassa on muun muassa kaksi erehdyttävästi saarnastuolilta näyttävää rakennelmaa, joita käytetään lähinnä valaisemiseen ja nykyään esimerkiksi konserttien äänittämisessä mikrofonien paikkoina. Synagoga onkin nykyään myös vireä kulttuurikeskus, jossa järjestetään paljon kaikenlaisia tapahtumia.




Synagogan alueella on pieni hautausmaa ja muistopuutarha. Hautausmaan sijaitseminen synagogan yhteydessä on harvinaista, mutta tässä tapauksessa syyt juontavat historian tapahtumista. Vuonna 1944 synagoga oli gheton alueella, ja hautausmaalle on haudattu yli 2 000 ihmistä, jotka kuolivat ghetossa nälkään ja tauteihin talven 1944–1945 aikana. Neuvostojoukot löysivät ruumiit vapauttaessaan kaupungin 1945. Suurta osaa heistä ei pystytty identifioimaan, mutta omaiset ovat pystyttäneet muistokiviä hautojen ympärille.

Uhrien muistoksi hautausmaan vieressä on myös Raoul Wallenbergin mukaan nimetty pieni muistopuutarha. Wallenberg oli ruotsalainen diplomaatti, joka sodan aikana pelasti kymmeniä tuhansia juutalaisia joutumasta keskitysleireille. Tästä huolimatta hän kuoli lopulta hämärissä oloissa neuvostoliittolaisten käsissä, mutta syytä hänen telotukselleen ei vieläkään täysin tiedetä. Puutarhassa on unkarilaisten holokaustin uhrien muistolle pystytetty taideteos, itkupaju, jonka on suunnitellut yksi unkarin merkittävimmistä nykytaiteilijoista, Imre Varga. Itkupajun "lehtiin" on kaiverrettu vainoissa kuolleiden nimiä.


  
 


Alueella on myös matkamuistomyymälä - missäpä ei olisi – sekä museo. Museossa on esillä lähinnä uskonnollista esineistöä viimeisen parinsadan vuoden ajalta sekä pieni valokuvanäyttely toisen maailmansodan ajan tapahtumista. Vaikka näyttely oli varsin suppea, ei sen jälkeen hetkeen hymyilyttänyt... En ole ikinä käynyt milläkään keskitysleirillä ja mietin taas, että pitäisi ehkä, mutta jos jo pari valokuvaa tekee olon sairaaksi, en tiedä miten pitkään moisesta menisi toipua.



Päätimme turistikeikan lounaalla Macesz Huszár -nimisessä juutalaisessa bistrossa. Oma ruokani edustalla on nimeltää shakshuka, joka on juutalaistyylinen ratatouille kera suuren sipuli- ja kananmunamäärän. Poikaystävän ruuan nimestä ei ole mitään käsitystä, mutta siinä oli hirveä määrä erilaisia papuja, hanhea sekä perin kotoisalta maistuvia etikkapunajuuria. Ei ehkä ateriana paras syömäni mutta kiinnostava kylläkin, ja ravintola itsessään oli viehättävä ja palvelu erinomaista.


26.9.2013

Szentendre


Szentendre on Budapestin lähellä sijaitseva pieni kaupunki, jossa olin suunnitellut jo jonkin aikaa käyväni. Nyt kun Virallinen Matkaseurani oli käymässä kaupungissa, päätimme tehdä nopean päiväretken paikan päälle. Szentendre (jonka nimi muuten tulee keskiaikaisen latinan nimestä Sankt Andrae) on kuuluisa erityisesti viehättävästä barokkiarkkitehtuuristaan sekä nykyään kaupungissa asuvista lukuisista taitelijoista. 1500-luvulta alkaen kaupunki on ollut tunnettu Unkarin serbialaisväestön keskuksena, ja ympäröivillä alueilla on asunut myös paljon bulgarialaisia. Ottomaanivallan aikana serbialaisasutus pääsääntöisesti katosi, mutta 1700-luvulta alkaen kaupunkia asuttivat jälleen lukuisat serbialaiset, kroatialaiset, slovakialaiset ja kreikkalaiset. Sanotaankin, että näiden kansojen vaikutus näkyy yhä kaupungin jossain määrin eteläeurooppalaisessa tai välimerellisessä ulkoasussa.

  
 

Itseäni kaupungissa viehätti etenkin sen arkkitehtuuri. Keskusta on säilynyt sangen tyylipuhtaana, ja talot ja kadut ovat sievästi kunnostettuja. Szentendressä on myös lukuisia museoita (mm. kaupungin ulkopuolella sijaitseva ulkoilmamuseo sekä Károly Ferenczy -taidemuseo). Olimme kuitenkin liikkeellä niin tiukalla aikataululla, että museokäynnit jäivät välistä ja keskityimme kaupungin katselemiseen ja kahvinjuontiin.

 

Fő tér -nimisellä keskusaukiolla historian synkemmistä vaiheista kertoo risti, joka on pystytetty 1700-luvun lopulla kiitokseksi kaupungin selvittyä alueella riehuneesta ruttoepidemiasta. Salakuuntelemamme saksalaisen turistiryhmän oppaan mukaan sen alle olisi haudattu kasvot alaspäin yksi ruton uhreista, mutta tästä en ensi hätään onnistunut löytämään lisätietoa. 

 

Ainakin tähän aikaan vuodesta kaupunki vaikutti olevan aikamoinen turistirysä. Liikkeistä suuri osa oli matkamuistomyymälöitä, ja vaikka joukkoon mahtui muutama design-yritys ja taidekauppa, en itse ainakaan kaiken turistikrääsän keskellä tuntenut suurta halua mennä sisälle muihinkaan liikkeisiin. Varsinainen ostoskaupunki se ei siis ole, paitsi jos on innostunut matkamuistoista ja / tai kestää ihmispaljouden; silloin design-puoleltakin saattaa varmasti löytää jotakin kiinnostavaa. Luulen, että turistien suuri määrä on myös selityksenä rantakahvilan tarjoamaan surkeimpaan melangen nimellä kutsuttuun juomaan, johon olen tähän mennessä törmännyt. Paitsi että siitä puuttui maitokahvista melangen tekevä hunaja, oli se myös kylmää. (Toinen kahvila sitten pelasti tilanteen, kuten kuvasta ylempänä näkyy. Minulla on suurena suunnitelmana tehdä empiirinen melange-koe täällä ollessani.)


Yritimme myös käydä katsomassa kirkkoja, mutta hieman huonolla menestyksellä, kuten kunnon keskiajan- ja renessanssin tutkijoiden kuuluukin. Ylläolevissa kuvissa on Belgraden katedraali, joka oli Unkarin serbialaisten ortodoksien piispanistuin. Katedraali valmistui vuonna 1764 ja olikin ulkoapäin aika vaikuttavan näköinen. Sen sijaan sisäänpääsymaksu oli aikamoinen, joten annoimme asian olla.

Alemmissa kuvissa taas on Pyhän Johanneksen kirkko, joka on roomalaiskatolinen kirkko ja Szentendren vanhin rakennus. Arkeologisten tutkimusten mukaan sen ensimmäiset rakennusvaiheet sijoittuvat 1200-luvulle. 1300-luvulla rakennus sai goottilaisen muodon, mutta ottomaaniaikana se tuhoutui lähes täysin. Barokkiulkoasu on peräisin kahdesta eri rakennusvaiheesta 1700-luvulta. Tähän kirkkoon selvisimme sisälle asti, mutta koska kaupungissa mitä ilmeisimmin vietetään jonkinasteista siestaa hyvinkin uskollisesti, vierailulle oli aikaa kokonainen yksi minuutti. No, ehti siinäkin yhden kuvan fescoista räpsäistä.

 

Myös Johannes Paavali II yhden kirkoista pihalla kehottaa matkustamaan Szentendreen. Kaupunkiin pääsee todella kätevästi Budapestista. Batthyáni tér -metroasemalta lähtee Hév-nimellä kutsuttu maanalainen juna (joka tosin kulkee maan alla kahden pysäkinvälin verran), eikä matka maksanut montaakaan sataa forinttia. Matka-aika Batthyáni tériltä on n. 45 minuuttia.

Lisätietoja: Szentendren kaupungin matkailusivusto

19.9.2013

Sivupolkuja Saksassa

Käväisin alkuviikosta työmatkalla workshopissa sangen toisenlaisissa (no okei, Keski-Euroopan mittapuulla toisenlaisissa) maisemissa. Kamera ei mahtunut mukaan eikä kyllä kuvaamiselle paljoa ollut aikaakaan, mutta kuljeskelin kuitenkin pariin otteeseen kaupungilla ottamassa vähän kännykkäräpsäisyjä. Pakko tunnustaa, että ennen kyseistä matkaa olin jossain määrin hermostunut, vaikka tämä olikin toinen kertani kyseisessä kaupungissa. Tulenhan katselemaan näitä maisemia tammikuusta alkaen parin vuoden ajan.

Jos joku ei tiedä, mistä kaupungista on kyse, niin tämän soittoniekan pitäisi se paljastaa.

Kovin einsteinmainen olo ei reissun aikana ollut. Ehkä 97 % workshopista käytiin auf Deutsch, ja kun oma kielitaitoni rajoittuu oluen tilaamiseen ravintolassa sekä lauluharrastuksen myötä opittuihin hienoihin lauseisiin sielusta, rakkaudesta ja kuolemankaipuusta, niin sillä ei varsinaisesti vielä käydä syväluotaavia keskusteluita keskiajan yhteiskunnan näkemyksistä terveydestä, vammaisuudesta, toimintakyvystä tai mielenterveyden rajoista. Toisaalta tapaamani ihmiset olivat kivoja ja luulen, että heidän kanssaan tulee olemaan mukava työskennellä - etenkin jos onnistun oppimaan kieltä edes vähän nykyistä paremmin.



Keskiaikaihminen ei onneksi voi olla nauttimasta näistä näyistä. Eikä se vähemmän urasuuntautunut osa itseäni monista lukuisista teepuodeista, kahviloista, museoista, saksalaisista valkoviineistä tai vaatekaupoista. Ja kengistä. Lukemattomista kengistä. (Onneksi olin liikkeellä käsimatkatavaroin.)

Keskiaikaiset korttelit - tunnetaan myös nimellä Schnoor

Tuomiokirkko ja raitiovaunu – molemmat ovat hyviä olla olemassa.

Toivottavasti oikeitakin hevosia löytyy.



Unkarilaisten lyhtyjen jälkeen vuorossa on siis ehkä saksalaisia lamppuja. Just nyt tuntuu siltä, että se voi olla hyväkin juttu.

11.9.2013

Kaunis kaupunginosa

Asuntoni Budapestissa sijaitsee viidennessä kaupunginosassa (niitä on kaikkiaan 23) Belváros-nimisellä alueella. Belváros tarkoittaa keskikaupunkia tai sisäkaupunkia - tai mitä ikinä Innenstadt nyt onkaan suomeksi. Minulle nimen alkuosa bel kuitenkin tuo väkisinkin mieleen niin monessa kielessä samantapaisen sanan kaunis, ja sitä tämä alue todella on - huolimatta siitä, että tämä on samalla monien toimistojen ja turistinähtävyyksien alue. Belváros on osa Pestin vanhaa kaupunkia, ja se rajautuukin yhdeltä sivultaan vanhojen kaupunginmuurien mukaisesti.


Aivan asuntoni vieressä on Egyetem Tér -niminen aukio, jonka laidoilla on lukuisia ravintoloita, kahviloita ja baareja samoin kuin ELTE-yliopiston rakennuksia. Tunnelma on rauhallisen hilpeä päivät läpeensä ja vaikka alakerran skottipubin olemassaolo joskus hieman häiritseekin yöunia, on ihanaa, että kaupungin elämän voi nähdä ja kokea heti ulos astuttuaan.



Alueen halki kulkee Váci utca -ostoskatu, jonka toinen, pohjoispää on suurten ketjuliikkeiden ja ravintoloiden hallitsema kun taas tässä päässä myydään lähinnä turistikampetta. Ilmeisesti neuvosto-kitsch myy, sillä kuvan somien maatuskojen lisäksi aiheeseen liittyvää hattua, mukia ja ties mitä löytyy roppakaupalla.


Kaarle XII was here!

Váci utca päättyy suurelle kauppahallille, joka on varmasti yksi Budapestin hienoimmista rakennuksista. Sen edustalta lähtee Vapauden silta eli Szabadság híd. Vaikka kuuluisa ketjusilta taitaakin olla täällä silloista kuuluisin, on Vapauden silta kaikessa takorautaisuudessaan oma suosikkini.

Kauppahalli


Jos joku vielä ihmettelee, miksi blogilla on tällainen nimi...

Kaupunginosan alueella on myös monia ehkä hieman huonommin tunnettuja pieniä nurkkauksia ja salaisuuksia, joista kaikkia ei mainita turistioppaassa. Itseltänikin kesti hetken löytää esimerkiksi Károlyi kert -niminen pieni ja hyvinhoidettu puisto. Päiväsaikaan se on täynnä leikkiviä lapsia ja kirjojaan lukevia aikuisia, eikä läheisen Múszeumkörút-tien melusta ole tietoakaan.


En tiedä, koska puisto on perustettu, mutta haluaisin ajatella sen näyttäneen samalta ainakin sata vuotta.

Älä tallaa nurmikoita!

Ehkä kaikkein parasta näillä kotinurkilla, niin kuin koko kaupungissakin, on kuitenkin vain kuljeskella ympäriinsä ja katsella rakennuksia, katuja ja niiden ihania yksityiskohtia. Budapestin rakennuskanta on Suomeen verrattuna vanhaa mutta moneen muuhun eurooppalaiseen kaupunkiin verrattuna suhteellisen nuorta. Samalla se on kuitenkin kovin tyylipuhtaan oloista, ja kun unohtaa autot ja mainosvalot, voi toisinaan kuvitella olevansa 1800-luvulla. Ja samalla ei voi välttyä ajatukselta, että täällä on sata vuotta sitten täytynyt olla aivan hirveästi rahaa.








8.9.2013

Festareilla

Nyt on luvassa tosi huonoja kännykkäkuvia ja armotonta Photoshop-filtteröintiä. Josko seuraavaa päivitystä varten kävisin taas kuvaamassa kunnolla... Mutta toisaalta tämän viikonlopun aktiviteetit eivät kaivanneet kameraa, hyvä että muistin edes ottaa muistoksi muutaman kännykkäräpsyn.

Ensimmäinen viikko täällä on siis takana, ja viikonloppuna tapasin paluuni jälkeen ensimmäistä kertaa täkäläisiä kavereita festaroinnin merkeissä. Perjantaina suuntasin Népliget-puistoon festivaaleille, joilla ymmärtääkseni on ideana koota yhteen jos jonkinnäköistä musiikkityyliä, ruoan, juoman ja karamellin myyjää, karusellia ja törmäilyautoa. Varsinainen koko perheen tapahtuma siis. Minulla ja ystävälläni oli tarkoituksena käydä katsomassa paikallisia metallibändejä, jotka soittivat yhdellä lavoista.

Ei oikein kamera pystynyt näihin yökuviin, mutta nuo kirjavat läiskät ovat bändi, uskokaa kun sanon.

Siitä on hetki, kun olen viimeksi ollut minkäänasteisella metallikeikalla, joten kaipa tämä oli jonkinlainen paluu nuoruuteen Budapestissa. Mutta hauskaa oli, ja tunnelma just niin välitön kuin kyseisen genren piirissä tuppaa olemaan. Tunnetuin paikallinen suuruus taisi olla Wisdom, joka soitti tasokkaan joskin varsin lyhyeksi jääneen setin. Kai tuo olisi luokiteltavissa powermetalliksi tai rockiksi tai joksikin sellaiseksi. Aika hilpeää tavaraa suurella paatoksella, dramatiikalla ja ylikireillä nahkahousuilla höystettynä.


Lapsille tarkoitetut kojut ja laitteet olivat tähän aikaan illasta jo hiljaiset. Ja itseänikin houkutteli paikallinen valkkari tikkareita enemmän...

Kuvan antamasta vaikutelmasta huolimatta täällä halvan alkoholin maassa festareillakin on näemmä varsin siisti meininki.

Lauantaina vuorossa oli niinikään festarit, mutta tällä kertaa olut-sellaiset. Lyhyen Budapestissa oloni aikana olen jo saanut huomata, että unkarilaiset tykkäävät erilaisista tapahtumista ja festareista ja vaikuttavat lisäksi olevan varsin taitavia niiden järjestämisessä. Nämä festivaalit sijaitsivat Jószefváros-kaupunginosassa. Muutamien aukioiden ja kortteleiden alue oli täynnä pieniä kojuja ja telttoja, joissa myytiin jos jonkinlaisia oluita. Seurueemme maistoi muun muassa baanani-, suklaa- ja sitruunaolutta (jotka ehkä suklaata lukuun ottamatta eivät kyllä olleet laulun arvoisia). Unkari ei ole mikään varsinainen olutmaa, ja näilläkin festareilla suurin osa myytävistä tuotteista tuli muualta.



Suomalaisena kai aina kiinnittyy huomio siihen, miten a) vapaata olut/alkoholikulttuuri näissä maissa on ja b) miten vähän minkäänlaisia käytöshäiriöitä silti esiintyy. Nytkin ihmiset istuskelivat kaduilla ja kuljeskelivat olutlasit käsissään jopa kojusta toiseen (moni varmaan muistaa taannoisen helsinkiläisen kauppahallijupakan). Tunnelma oli leppoisa ja kiireetön.


Monista kojuista sai myös ruokaa – joskin varsin lihaisaa sellaista. Tämä hirvenpää (saattaa kyllä olla jokin muukin eläin, luurankotuntemukseni on aika huono) esimerkiksi vartioi mausteisia makkaroita ja rasvassa käristettyä hanhenrasvaa. Terveelliseltä kuulostaa!


Budapest on tunnettu erilaisista raunio- ja puutarhabaareista, joista minun pitää kirjoittaa joskus erikseen. Olutfestaripäivämme päättyi yhteen aivan vahingossa löytämäämme, jonka nimestä minulla ei ole mitään käsitystä. Ehkä löydän sinne vielä takaisinkin.

Nyt pitäisi kai palata normaaliin päiväjärjestykseen tiskien ja latinan pariin. Mutta onpahan tullut virkistäydyttyä ja palautettua mieleen, miten valtavan hieno ja elävä tämä kaupunki on!