16.11.2013

Pimenevät illat

Budapestiinkin on tullut syksy. Yhtäkkiä aurinko ei enää teekään päivistä lämpimiä ja pimeys tulee viideltä. Ihmiset pukeutuvat villakangastakkeihin, lähiaukion ravintolat ja kahvilat ovat siivonneet ulkopöytänsä pois ja turisteja on vähemmän kuin vielä joitakin viikkoja sitten. Itsekin huomaan viihtyväni ulkona aina vain vähemmän (mihin toki vaikuttavat lukuisat deadlinet ja yhä vähemmäksi täällä käyvät työpäivät). Silti kaupunki on marraskuisenakin kaunis. Tonavan rantojen upeat valot pääsevät pimeydessä oikeuksiinsa ja keskustan kauniit talot suorastaan sädehtivät myös sateella.


Osuin viikonloppuna kylässä olleiden ystävieni kanssa joenrantaan ja ketjusillalle juuri, kun aurinko alkoi laskea. Tihkusateesta huolimatta viihdyimme paikalla pitkään; hiljalleen syttyvät valot ja tummansininen taivas olivat kuin elokuvasta tai romaanin sivuilta. En ikinä lakkaa ihailemasta sitä, miten kauniisti kaupunki on valaistu, enkä malta odottaa, että näen, miltä jouluvalot täällä näyttävät.

Parlamenttitalo ja Margit híd

Ketjusiltaa



Erszébet híd sekä Pestin rannan taloja

Aikoinaan kävin Budapestissa ensimmäistä kertaa tammikuussa. Saavuin kaupunkiin pimeällä. Kaikkialla oli loskaista, sumuista ja hämärää ja jotenkin aavemaista; tuntui, kuin minkä tahansa kulman takaa saattaisi hypätä eteen jonkinlainen henkimaailman olento, haamu tai vampyyri nyt vähintäänkin. Sittemmin olen nähnyt kaupunkia lähinnä keväisenä tai kesäisenä, jolloin sen ilme on kovin toisenlainen – hilpeämpi ja kuplivampi. Nyt nuo salaperäisemmät tunnelmat ovat taas palanneet, aivan kuin turistien ja juhlijoiden jäljiltä paljon vanhemmat kaupungin asuttajat olisivat taas ottaneet sen haltuunsa. Ja mikäpä siinä, onhan niilläkin vuoronsa.

Oopperatalon sfinksi, taustalla vanha kansallisbaletti, joka on ollut tyhjillään vuosikausia.

Oopperatalo


*****

Olen joskus miettinyt, pitäisikö minun kirjoitella jotakin Budapestin teatterielämästä. En kuitenkaan ole tässä suurikaan ekspertti, ja nyt etenkin musikaalien ja operettien osalta tuon tehtävän on ensiluokkaisesti täyttänyt One Night in Theatre -blogi. Käykäähän lukemassa, jos teatterissakäynti täällä kiinnostaa!

3.11.2013

Kloster Maulbronn

Olin taannoin viikonloppulomalla Badenin alueella Etelä-Saksassa tapaamassa poikaystäväni perhettä. Yksi kohteistamme matkan aikana oli samannimisessä pikkukaupungissa sijaitseva Maulbronnin luostari, joka on parhaiten säilynyt Alppien pohjoispuolinen keskiaikainen luostari, ja yleensä parhaiten säilynyt sisterssiläisluostarikokonaisuus Euroopassa. Maulbronn on UNESCO:n maailmanperintökohde ja vaikka se sijaitseekin koko lailla maalla, on paikka ehdottomasti näkemisen arvoinen jos vain liikuskelee lähelläkään noita seutuja. Paitsi että se on todella hieno arkkitehtoonisesti, sijaitsee se myös sisterssiläisluostareille tyypillisesti kauniissa laaksossa – ja Badenille tyypillisesti viiniviljelysten keskellä.

Kuva: Wikimedia Commons







Kloster Maulbronn perustettiin vuonna 1147 ja seuraavan sadan vuoden kuluessa alueelle nousi lukuisia rakennuksia. Uskonpuhdistuksen aikana 1500-luvulla Württembergin herttua lopetti luostarin toiminnan, ja sitä ryösteltiin useaan otteeseen, mutta vuosisadan lopulla sisterssiläiset saivat sen jälleen hallintaansa ja luostariin perustettiin pappisseminaari (kuuluisimmat oppilaat lienevät tähtitieteilijä Johannes Kepler ja kirjailija Hermann Hesse). Tästä eteen päin luostarin vaiheet olivat pitkään melko tuuliset, kun se toisinaan oli sisterssiläisten hallussa, ja toisinaan joutui lakkautetuksi. Vuonna 1807 se sekularisoitiin lopullisesti.


Alueella on varsinaisten luostarirakennusten lisäksi paljon muitakin keskiaikaisia, alueelle tyypilliseen Fachwerk-tyyliin rakennettuja rakennuksia, joissa toimii nykyään muun muassa Maulbronnin raatihuone.


Maallikkoveljien refectorium, joka on konserttisalikäytössä.
Maulbronn oli aikanaan merkittävä suunnannäyttäjä esimerkiksi arkkitehtuurin saralla, sillä sen myötä gotiikka levisi saksankielisille alueille ja muualle pohjoisempaan Eurooppaan. Luostarissa on myös romaanisen tyylisuunnan mukaan rakennettuja osia, mutta gotiikka on vallitsevin piirre.  Muutenkin se oli toki aikanaan alueen merkittävä keskus erityisesti taloudellisesti (sisterssiläisethän ovat tunnettuja erityisesti maanviljelyksen harrastamisesta ja kehittämisestä), mutta samanlaista laajaa kulttuurillista merkitystä kuin joillakin tärkeimmillä italialaisilla luostareilla sillä ei ollut. Ehkä tämän vuoksi Maulbronn ei olekaan kaikkein tunnetuimpien luostareiden joukossa.


Capitolium / Kapitelsaal (onko sille joku suomenkielinen termi?) luostarikirkon vieressä. Oppaamme mukaan yksi teoria tuolle oikean nurkan kololle on, että sen oli tarkoitus esittää Jeesuksen hautaa, jonne patsas kirkkosalin krusifiksistä siirrettiin pääsiäisenä, jotta se saattoi sen jälkeen "ylösnousta". Tiedä häntä onko teoriassa mitään perää, mutta hauska rakennelma joka tapauksessa.


Tällä hetkellä luostari ei ole kaikkein parhaimmassa vierailukunnossa, koska etenkin luostaripuutarhan ja -kirkon alueella tehdään massiivisia korjaustöitä. Hyvä niin, mutta tietysti lukuisat pressut ja rakennustelineet hieman häiritsivät näkymien kauneutta ja autenttisuutta.


Luostaria on restauroitu myös 1800-luvulla. Kuvan suihkukaivosta suurin osa on tuon ajan "medievalismin" tuotetta kaikessa romanttisuudessaan. Kaunis se toki silti on.

 

Alueen rakennuksissa toimii myös muutama kahvila ja matkamuistomyymälä. Tällaisen pikku lohikäärme-gargoylen olisin mielelläni ostanut mukaani, mutta EasyJetin käsimatkatavarasäännöt eivät oikein sitä sallineet.

Luostari on avoinna vierailijoille vuoden ympäri, kesäaikaan klo 9-18 ja talvisin klo 9.30-17.30. Saksankielisiä opastettuja kierroksia (jollaiselle kyllä kannattaa osallistua jos vaan yhtään ymmärtää kieltä) on kahdesti päivässä, klo 11.15 ja klo 15, ja muunkielisiä saa ryhmille etukäteen varatessa.

Lisätietoja (ja parempia kuvia):

20.10.2013

Szimpla kert: juhlia ja luomuruokaa

Budapest on huikea kaupunki myös mitä tulee yöelämään ja yksi sen erikoisuuksista ovat niin sanotut rauniobaarit. Rauniobaareja on perustettu kaupunkiin 2000-luvun alusta alkaen. Usein ne sijaitsevat vanhoissa, jo kertaalleen hylätyiksi ja purettaviksi tuomituissa tehdasrakennuksissa ja kerrostaloissa sekä niiden sisäpihoilla. Paitsi mainioita illanviettopaikkoja, ne toimivat usein myös kulttuurikeskuksina, kahviloina, ja mitä milloinkin. Talveksi moni rauniobaari sulkee ovensa, mutta osa pysyy auki joko kokonaan tai osittain.



Yksi tunnetuimmista rauniobaareista on Szimpla kert, joka sijaitsee seitsemännessä kaupunginosassa Kaczinsky utin varrella. Se on rakennettu vanhaan tehdasrakennukseen, josta ei ole kauheasti jäljellä. Sivustoilla on kahdessa kerroksessa pieniä huoneita ja keskellä on piha-alue, jossa voi istuskella vanhoissa trabanteissa tai pöytien äärellä. Szimpla on auki oikeastaan aina. Iltaisin se on täynnä juhlijoita, päivisin siellä voi juoda kupillisen kahvia ja nauttia boheemin humoristisesta ympäristöstä. Ilmapiiri on yleensä todella välitön ja asiakaskunta sekä iältään, kansallisuudeltaan että tyyliltään todella laidasta laitaan. Satunnaisia lihatiskihetkiä lukuun ottamatta Szimpla on yksi suosikkipaikoistani iltaisin. (Jotakin sen suosiosta kertonee sekin, että omistajat ovat avanneet Szimplan myös Berliiniin. Voin hyvin kuvitella, että vastaava tyyli vetoaa sikäläisiin. Pitää itsekin käydä seuraavan kerran katsomassa, pärjääkö saksalainen versio vertailussa!)



Szimpla kertissä järjestetään joka sunnuntai markkinat. Niillä lähiseudun maanviljelijät ja muut myyvät vihanneksia, hedelmiä, säilykkeitä, juustoja ja mitä milloinkin. Markkinat ovat mainio tapa viettää rentoa sunnuntaipäivää maistellen myytäviä tuotteita, tehden ostoksia, syöden myöhäistä aamiaista ja juoden kahvia. Istuskelimme porukalla hälinää katselemassa ja ostimme päivän ruokatarvikkeita. Suunnittelin itse, että voisin hyvin viedä tuonne joku päivä kotitoimistoni. Kenelläkään kun ei näytä olevan kiire minnekään edes silloin, kun väkeä on paljon.



 



10.10.2013

Toinen blogi hautausmaalla


Perustin aikoja sitten ystäväni kanssa blogin nimeltään Hilpeä maailmanloppu. Se on ollut pitkään aivan huningolla, mutta koska viimesunnuntainen hautausmaakävelyni sopii sen aihepiiriin erinomaisesti, päätin kaivaa sen naftaliinista. Käykäähän siis lukemassa Budapestin suurimmasta ja kauneimmasta hautausmaasta!

6.10.2013

Párisi udvar

Yksi hienoimmista lähistön taloista on mielestäni ehdottomasti Brudern-has, josta näkyi vilaus jo aiemmassa "Kaunis kaupunginosa" -postauksessani. Jo viime keväänä panin myös merkille, että sen alakerrassa on Párisi udvar -niminen (Pariisilainen arkadi tjsp.) vanha kaarikäytävä ja kauppakuja, joka oli kuitenkin tuolloin aina harmillisesti kiinni. Takorautaisiin verkko-oviin jäi varmaan sormen- ja nenänjälkeni! Viime aikoina ovet kauppakujalle ovat kuitenkin olleet auki, ja olen käynyt siellä muutamaan kertaan tunnelmoimassa – viimeksi jopa kameran kanssa. Ovi on kuin portti toiseen maailmaan ja toiseen aikaan, yhtäkkiä sitä tuntee olevansa vähintäänkin jossakin film noir -elokuvassa!



Bélvárosin säästöpankki sai tontin haltuunsa vuonna 1907 ja järjesti arkkitehtuurikilpailun uudelle pääkonttorilleen. Lopulta rakennuksen suunnittelijaksi valittiin saksalaissyntyinen Henrik Schmahl. Rakennustyöt alkoivat vuonna 1909 ja saatiin päätökseen vuonna 1913. Rakennus on ollut kalleimpia, ellei kallein, tuohon aikaan Budapestissa rakennettu, ja joidenkin huhujen mukaan arkkitehti olisi tehnyt itsemurhan ylitettyään budjetin moninkertaisesti. En kyllä tiedä, onko tässä mitään perää. Joka tapauksessa rakennus on koristeellisuudessaan suorastaan yletön. Tyylillisesti siinä on venetsialais- ja goottilaisvaikutteita, sisältä löytyy niin mosaiikkilattiaa kuin suunnaton lasikupolikin.

Alun perin rakennuksessa oli siis alakerrassa tämä Párisi udvar -niminen kauppakuja, ja yläkerrat olivat toimitiloja. Nykyään siellä on asuntojakin, ja luulisin näin olleen rakennusvaiheessakin. Valitettavasti kerroksiin ei pääse. Alakerran kauppakuja on lähes tyhjä; vartija istuu yhdessä kulmassa, ja yhdessä kojussa taitaa olla valuutanvaihtoliike. Muuten tunnelma on pysähtynyt ja unohdettu. Rakennuksen edessä kulkevaa katua remontoidaan tällä hetkellä varsin perusteellisesti. Voi vain toivoa, että sen jälkeen kauppiaat taas löytäisivät paikan samoin kuin asiakkaat.










Lisää kuvia rakennuksen sisältä löytyy täältä.

29.9.2013

And there's a weepy old willow – eli vierailulla Dohány-kadun synagogassa

Dohány-kadun synagoga, joka tunnetaan myös nimellä Suuri synagoga, on yksi Budapestin tärkeimpiä nähtävyyksiä. Se sijaitsee Pestin vanhalla juutalaisaluella VII kaupunginosassa. Synagogaan järjestetään eri kielillä opastettuja kierroksia puolen tunnin välein. En osaa sanoa, onko tilanne samanlainen talvisaikaan, mutta ainakin vielä syyskuussa aivan tavallisena arkipäivänä lippuja sai jonottaa tovin jos toisenkin. Synagogan edestä lähtee myös pidempiä, 2,5 tunnin kierroksia, joiden aikana kävellään juutalaisalueella ja vieraillaan kahdessa muussakin synagogassa. Osallistuimme lyhyemmälle kierrokselle synagogassa ja sen alueella olevalla hautausmaalla / muistopuutarhassa, ja suosittelen samaa muillekin vierailijoille. Kierros ei ollut pitkä, mutta paikasta sai näin huomattavasti enemmän irti.


Synagoga on valmistunut vuonna 1859. Se on Euroopan suurin synagoga ja maailmankin mittapuulla suurimpien joukossa muutaman Lähi-Idässä ja New Yorkissa sijaitsevan synagogan jälkeen. Paikkoja on 2964 ihmiselle. Budapestin juutalaisväestö kasvoi suorastaan räjähdysmäisesti 1800-luvun aikana, ja valtava kokoontumispaikka seurakunnalle oli siis suorastaan välttämättömyys. Synagoga on rakennustyyliltään uusmaurilainen, ja sen koristeluiden esimerkkinä on ollut muun muassa Alhambra. Oppaamme mukaan juutalaisessa rakennustaiteessa nimenomaan tuon ajan Espanjasta on usein otettu mallia. Tähän yhtenä selityksenä pidetään, että monikulttuurisessa islamilaisessa Espanjassa myös juutalaisten asema oli varsin hyvä.

Budapestin ja Unkarin juutalaiset kuuluvat pääosin neologiseen suuntaukseen. 1800-luvun puolivälissä uskontoa uudistettiin huomattavan paljon, mihin osasyynä oli pyrkimys saada täydet kansalaisoikeudet pitkän sortoajan jälkeen. Tämä saavutettiinkin vuonna 1849, ja vaikkeivät ongelmat kadonneet, oli juutalaisten asema Unkarissa kuitenkin melko hyvä. Neologismi näkyy synagogassa muun muassa siinä, että se muistuttaa arkkitehtuuriltaan varsin paljon kristillisiä kirkkoja. Oppaamme sanoi, että tämä oli aivan tietoista pyrkimystä tehdä juutalaisuudesta helpommin lähestyttävä valtaväestölle. Synagogassa on muun muassa kaksi erehdyttävästi saarnastuolilta näyttävää rakennelmaa, joita käytetään lähinnä valaisemiseen ja nykyään esimerkiksi konserttien äänittämisessä mikrofonien paikkoina. Synagoga onkin nykyään myös vireä kulttuurikeskus, jossa järjestetään paljon kaikenlaisia tapahtumia.




Synagogan alueella on pieni hautausmaa ja muistopuutarha. Hautausmaan sijaitseminen synagogan yhteydessä on harvinaista, mutta tässä tapauksessa syyt juontavat historian tapahtumista. Vuonna 1944 synagoga oli gheton alueella, ja hautausmaalle on haudattu yli 2 000 ihmistä, jotka kuolivat ghetossa nälkään ja tauteihin talven 1944–1945 aikana. Neuvostojoukot löysivät ruumiit vapauttaessaan kaupungin 1945. Suurta osaa heistä ei pystytty identifioimaan, mutta omaiset ovat pystyttäneet muistokiviä hautojen ympärille.

Uhrien muistoksi hautausmaan vieressä on myös Raoul Wallenbergin mukaan nimetty pieni muistopuutarha. Wallenberg oli ruotsalainen diplomaatti, joka sodan aikana pelasti kymmeniä tuhansia juutalaisia joutumasta keskitysleireille. Tästä huolimatta hän kuoli lopulta hämärissä oloissa neuvostoliittolaisten käsissä, mutta syytä hänen telotukselleen ei vieläkään täysin tiedetä. Puutarhassa on unkarilaisten holokaustin uhrien muistolle pystytetty taideteos, itkupaju, jonka on suunnitellut yksi unkarin merkittävimmistä nykytaiteilijoista, Imre Varga. Itkupajun "lehtiin" on kaiverrettu vainoissa kuolleiden nimiä.


  
 


Alueella on myös matkamuistomyymälä - missäpä ei olisi – sekä museo. Museossa on esillä lähinnä uskonnollista esineistöä viimeisen parinsadan vuoden ajalta sekä pieni valokuvanäyttely toisen maailmansodan ajan tapahtumista. Vaikka näyttely oli varsin suppea, ei sen jälkeen hetkeen hymyilyttänyt... En ole ikinä käynyt milläkään keskitysleirillä ja mietin taas, että pitäisi ehkä, mutta jos jo pari valokuvaa tekee olon sairaaksi, en tiedä miten pitkään moisesta menisi toipua.



Päätimme turistikeikan lounaalla Macesz Huszár -nimisessä juutalaisessa bistrossa. Oma ruokani edustalla on nimeltää shakshuka, joka on juutalaistyylinen ratatouille kera suuren sipuli- ja kananmunamäärän. Poikaystävän ruuan nimestä ei ole mitään käsitystä, mutta siinä oli hirveä määrä erilaisia papuja, hanhea sekä perin kotoisalta maistuvia etikkapunajuuria. Ei ehkä ateriana paras syömäni mutta kiinnostava kylläkin, ja ravintola itsessään oli viehättävä ja palvelu erinomaista.


26.9.2013

Szentendre


Szentendre on Budapestin lähellä sijaitseva pieni kaupunki, jossa olin suunnitellut jo jonkin aikaa käyväni. Nyt kun Virallinen Matkaseurani oli käymässä kaupungissa, päätimme tehdä nopean päiväretken paikan päälle. Szentendre (jonka nimi muuten tulee keskiaikaisen latinan nimestä Sankt Andrae) on kuuluisa erityisesti viehättävästä barokkiarkkitehtuuristaan sekä nykyään kaupungissa asuvista lukuisista taitelijoista. 1500-luvulta alkaen kaupunki on ollut tunnettu Unkarin serbialaisväestön keskuksena, ja ympäröivillä alueilla on asunut myös paljon bulgarialaisia. Ottomaanivallan aikana serbialaisasutus pääsääntöisesti katosi, mutta 1700-luvulta alkaen kaupunkia asuttivat jälleen lukuisat serbialaiset, kroatialaiset, slovakialaiset ja kreikkalaiset. Sanotaankin, että näiden kansojen vaikutus näkyy yhä kaupungin jossain määrin eteläeurooppalaisessa tai välimerellisessä ulkoasussa.

  
 

Itseäni kaupungissa viehätti etenkin sen arkkitehtuuri. Keskusta on säilynyt sangen tyylipuhtaana, ja talot ja kadut ovat sievästi kunnostettuja. Szentendressä on myös lukuisia museoita (mm. kaupungin ulkopuolella sijaitseva ulkoilmamuseo sekä Károly Ferenczy -taidemuseo). Olimme kuitenkin liikkeellä niin tiukalla aikataululla, että museokäynnit jäivät välistä ja keskityimme kaupungin katselemiseen ja kahvinjuontiin.

 

Fő tér -nimisellä keskusaukiolla historian synkemmistä vaiheista kertoo risti, joka on pystytetty 1700-luvun lopulla kiitokseksi kaupungin selvittyä alueella riehuneesta ruttoepidemiasta. Salakuuntelemamme saksalaisen turistiryhmän oppaan mukaan sen alle olisi haudattu kasvot alaspäin yksi ruton uhreista, mutta tästä en ensi hätään onnistunut löytämään lisätietoa. 

 

Ainakin tähän aikaan vuodesta kaupunki vaikutti olevan aikamoinen turistirysä. Liikkeistä suuri osa oli matkamuistomyymälöitä, ja vaikka joukkoon mahtui muutama design-yritys ja taidekauppa, en itse ainakaan kaiken turistikrääsän keskellä tuntenut suurta halua mennä sisälle muihinkaan liikkeisiin. Varsinainen ostoskaupunki se ei siis ole, paitsi jos on innostunut matkamuistoista ja / tai kestää ihmispaljouden; silloin design-puoleltakin saattaa varmasti löytää jotakin kiinnostavaa. Luulen, että turistien suuri määrä on myös selityksenä rantakahvilan tarjoamaan surkeimpaan melangen nimellä kutsuttuun juomaan, johon olen tähän mennessä törmännyt. Paitsi että siitä puuttui maitokahvista melangen tekevä hunaja, oli se myös kylmää. (Toinen kahvila sitten pelasti tilanteen, kuten kuvasta ylempänä näkyy. Minulla on suurena suunnitelmana tehdä empiirinen melange-koe täällä ollessani.)


Yritimme myös käydä katsomassa kirkkoja, mutta hieman huonolla menestyksellä, kuten kunnon keskiajan- ja renessanssin tutkijoiden kuuluukin. Ylläolevissa kuvissa on Belgraden katedraali, joka oli Unkarin serbialaisten ortodoksien piispanistuin. Katedraali valmistui vuonna 1764 ja olikin ulkoapäin aika vaikuttavan näköinen. Sen sijaan sisäänpääsymaksu oli aikamoinen, joten annoimme asian olla.

Alemmissa kuvissa taas on Pyhän Johanneksen kirkko, joka on roomalaiskatolinen kirkko ja Szentendren vanhin rakennus. Arkeologisten tutkimusten mukaan sen ensimmäiset rakennusvaiheet sijoittuvat 1200-luvulle. 1300-luvulla rakennus sai goottilaisen muodon, mutta ottomaaniaikana se tuhoutui lähes täysin. Barokkiulkoasu on peräisin kahdesta eri rakennusvaiheesta 1700-luvulta. Tähän kirkkoon selvisimme sisälle asti, mutta koska kaupungissa mitä ilmeisimmin vietetään jonkinasteista siestaa hyvinkin uskollisesti, vierailulle oli aikaa kokonainen yksi minuutti. No, ehti siinäkin yhden kuvan fescoista räpsäistä.

 

Myös Johannes Paavali II yhden kirkoista pihalla kehottaa matkustamaan Szentendreen. Kaupunkiin pääsee todella kätevästi Budapestista. Batthyáni tér -metroasemalta lähtee Hév-nimellä kutsuttu maanalainen juna (joka tosin kulkee maan alla kahden pysäkinvälin verran), eikä matka maksanut montaakaan sataa forinttia. Matka-aika Batthyáni tériltä on n. 45 minuuttia.

Lisätietoja: Szentendren kaupungin matkailusivusto